PESUHELMEN LEVYKELLARI

Terveiset Kellarista, viikko 37

2010-09-17T14:40:01+03:00

1. Paleface: Helsinki - Shangri La (biisi)
Heti alkuun täytyy kertoa, etten olen paljon Palefacen uraa seurannut. Ensimmäinen sinkku, The Ultimate Jedi Mind Trick – Episode IV, tuli hankittua vuosituhannen alussa sen freshin fiiliksen takia ja miestä kävi sääliksi Back to Square One –videon takia. Ei siksi, että se olisi ollut niin huono, mutta äijä roudasi painavaa monitoria kilometrikaupalla ennen kuin pääsi pesäpalloilemaan sen paskaksi. Sitten olikin omalta osalta hiljaiseloa Talonomistaja –biisiin saakka. Kiinnostus heräsi, ja nyt voin sanoa Helsinki - Shangri La’n räjäyttäneen potin Pesuhelmen kohdalla. Mies ja kitara sekä yhteiskunnallisuus olisi silkkaa irwinisimiä, ellei käsiteltäisi oikeasti tärkeitä asioita. Paleface luottaa kuuntelijan omaan älyyn, eikä selittele saati väännä rautalangasta. Vuonna 2020 voidaan muistellaan biisin tekstiä helvetin tarkkana ajankuvauksena ja ymmärrettäisiin miksi kaikki meni vituiksi. Ensi viikolla lisää itse levystä.

2. Kauko Röyhkä ja Mikkeli kaupunginorkesteri: Zaia
Yleisesti rockmedian mielestä Kauko Röyhkä on arvostettu artisti, mutta aina uuden kokoelman ilmestymisen veistellään heti että Kauko on julkaissut enemmän kokoomia kuin albumeja. Näinhän ei tietenkään ole. Nopean laskutoimituksen mukaan Kaukolla on 25 pitkäsoittoa ja vain 14 kokoelmaa. Eikä tästä sen enempää.
Zaia on siitä mielenkiintoinen kokoelma, että se on periaatteessa studiolivelevy, jossa Röyhkän biisit on sovitettu jousiorkesterimuotoon. Ei mikään järin yllättävä tai omaperäinen ratkaisu, mutta se toimii. Levyllä jouset soivat käsittämättömän kauniisti ja Röyhkän omaperäinen laulu nostaa tekstit, kuin kissan pöydälle. Ja ainoastaan levyn päättävässä Mainostaulujen taakse –biisissä lyödään täysi rähinä päälle. (siis tyylillä, jolla heavyorkesterit tekevät sinfoniaorkesterilevynsä). Levyllä jopa Röyhkän kulunein ralli Paska kaupunki ei kuulosta härskiintyneeltä ja muutama ei-niin tunnettu biisi (esim. Vaeltava vitsaus ja Muinanen härkä) nousee lentoon ylväästi. Toimii niin siivotessa kuin sohvalla makoillessa.

Terveiset levyhel... kellarista

2010-09-10T13:37:01+03:00

Vastoin enemmistön toiveita, Pesuhelmeä ei ole julistettu kuolleeksi vaan kesäloma venähti pitkäksi ja sitten writer’s block jysähti päälle. Nyt yritän suoltaa edes jotain tekstiä blogiin ja ehkäpä syksyn mittaan pääsen taas veitsenterävään musiikkianalysointiin.

”Virallisen” kesäbiisin tittelin on, jopa ansiosta, saanut Kymppilinja feat. Mariskan yhteistuotos Minä. Pesuhelmen tämä hauki-biisi jätti aikasta kylmäksi, vaikka onkin keskimääräistä kesäbiisiä parempi. Pariisin kevät on hyvin hämmentävä, kaikki suitsuttaa miten mahtavaa tavaraa se on. Tämän kylän poikii iskostuu kyllä kertakuulemasta alitajuntaan. Äiti, mä otan mun lääkkeet, että biisin kertsi lakkaa soimasta pään sisällä. Ehkä pitäisi uskaltautua keikalle. Sitten jonkinlaista listaa eli kesän levyt (aakkosjärjestyksessä):

- Kela, Anssi: Aukio

- Poverty Stinks: L’Epoque du Pop

- Red Hot Chili Peppers: Californication

- Röyhkä ja Rättö ja Lehtisalo: Hiekkarantaa

Anssi (hätä)huutaa albumiformaatin alamäestä. Aukio on levynmittainen jännityskertomus perheellisestä miehestä kaivosonnettomuudessa. Vaikka paikoitellen levy kärsii täytemäisistä biiseistä varsinaisen kertomuksen seassa, on projekti hyvin kiinnostava. Loppuratkaisun suhteen olen vähän pettynyt, sen toisinpäin kääntäminen olisi ollut haasteellisempi. Parhaimmiksi tarinan osiksi nousee Huuto ja Albin Stenman. Ja monissa biiseissä on loistavia oivalluksia, rivejä jotka ovat enemmän kuin sanojensa summa ja täytyy myöntää, sävellyspuolella on koukkunsa.

Poverty Stinks on persoonallisesti soitettua ja laulettua iloista popmusiikkia, jossa kuitenkin on aina melankolista perusvirettä. Voisiko sen paremmin määritellä? Bändi sulloi jo ensimmäisellä levyllään Paranoidinkin formaattiinsa onnistuneesti. L’Epoque du Pop on kokoelma alkupään tuotannosta. Suosittelen niin kesään kuin syksyynkin!

Californicationia ei tarvitse perustella sen enempään. Luin kesällä Kiedisin omaelämän kerran Arpikudos, joka on periaatteessa samanlainen huumerepostelu kuin Mötley Cruen Törkytehdas, mutta pahimpia ylilyöntejä on siloteltu. Eniten ihmetytti miten tyypit ovat kaiken sen kaman vetämisen keskellä tehneet niinkin hyvän levyn.

Hiekkarantaa on tavallista nyrjähtäneempää Röyhkää, kiitos siitä näille kahdelle Porin hemmolle. Levy toimii kuitenkin hyvänä taustamusiikkina illanistujaisissa ja viimeistään Ei kai miehen tarvi aina olla macho –biisi siirtää keskusteluun musiikkiin. Saaremaata kuunnellessa kannattaa miettiä mikä on lainauksen ja varastamisen välillä se veteen piirretty viiva!

Uuden uudesta musiikista on mainittava Lemonatorin hiljaiselon päättyminen. Muistattehan nuo hassut sitruunapäät? Myspacen maistiaiset lupaavat hyvää levyä, jonka valtteina on vahva tunnelma ja erittäin pitkä käyttöikä. Kumpikaan ilmaisbiiseistä ei nouse heti Once I Killed a Boy With a Girlin tai Broken Recordin tasolle, mutta annetaan aikaa. Lemonatoria voisi muuten luonnehtia hyväksi punaviiniksi, joka vaatii kohtuullisen kypsymisajan…

Viikon 28 / 2010 Soittolista TOP3:

2010-07-16T11:33:01+03:00

1. Belle & Sebastian: Sleep the clock around (live)
2. Belle & Sebastian: Sukie in the graveyard (live)
Kesän ehdottomin (?) keikkatapaus oli skotlantilaisen pop-yhtyeen viime maanantainen esiintyminen Tavastialla, joka oli yhtyeen ensimmäinen klubikeikka Suomessa. Vaikkakin orkesteri oli roudattu Ruisrockin takia maahamme ja Urho Kekkosen kadun keikka oli Merimaan voitonmaksimointia (noh, Belle & Sebastianissa on seitsemän jäsentä + extraviulisitit + kiertuehenkilökunta päälle, Suomi on tunnetusti helppojen logististen yhteyksien varrella eli kulujakin oli). Mutta asiaan. Täpötäyteen ahtautuneella Tavastialla näiden helteiden takia ilmastointi vastasi lehmän henkäystä. Vaatteet suli päälle ja tuoppi lämpeni käteen baaritiskiltä nostettaessa. Anyway, bändi kuulosti upealle. Lavalla oltiin aidosti iloisia esiintymisestä ja tunne välittyi allekirjoittaneeseenkin. Bändi otti lavalle pari yleisön jäsentä tanssimaan yhden biisin ajaksi ja tämäkään ei latistanut tunnelmaa. Loppupuolella kuultu Sukie in the Graveyard nosti suupieliäni entisestään. Tällaisen hetkien takia pitää musiikkia nauttia myös elävänä. Varsinaisen setin päättäneen Sleep the clock aroundin aikana –vaikka en mikään ituhippi olekaan- tunsin kuinka pyhä positiivinen energia virtasi yleisöön. Niin kaunista, niin viatonta popmusiikkia, että jos tunteet tuosta enää kasvaisi, ne olisi pilalla. Omasta idioottimaisuudestani missasin keikan alun, joten jos kuulette kutsuhuutoni Bellet ja Sebastianit, tulkaa pian takaisin! Minä pyydän…

3. Anssi 8000 & Maria Stereo: I feel like surfing
Ehkä helteet ovat pehmittäneet pääni, mutta löysin vihdoin musiikin, kauniisti sanottuna, idioottimaisen taiteilijanimen takaa. I feel like surfing on kotikutoista ja sympaattista garagerockia parhaimmillaan, kuten muinainen Larry & Lefthanded tai kuuluisampi esimerkki 22 Pistepirkko. Anssi ja Maria on sahalahtelainen taiteilija/muusikkopariskunta, jonka musiikissa kuuluu aito innostuminen ja musiikin tekeminen musiikin ehdoilla. Ei kaupallisten paineiden takia. Levy lähti tilaukseen. Nyt kaikki kipin kapin myspaceen…

Viikon 27 / 2010 Soittolista TOP3:

2010-07-09T11:19:01+03:00

1. Mokoma: Hei hei heinäkuu
Vaikka on kaunis ja kuuma heinäkuu, silti aivojaan ei tarvitse mädättää tyhjänpäiväisen musiikin kanssa. Hei hei heinäkuu on totaalinen kesäbiisi, jota kehtaa huudattaa avoauton stereogramofonilaitteistosta ja rankkuudesta ei tarvitse tinkiä! Useasti Mokoma on möyrinyt liian vakavien aiheiden parissa. Nyt bändin heittäytyessä vapaalle, meno on riehakasta. Jou jou joulukuuhun on matkaa. Nyt nautitaan kesästä!

2. Mana Mana: Elämä on murheen laakso
Mana Mana on niin kulttibändi, kuin Suomessa kulttibändi voi olla. Viisivuotisen (1986-1991) toimintansa aikana orkesteri julkaisi muutaman singlen, yhden pitkäsoiton, ei antanut yhtään haastattelua eikä otattanut yhtään promokuvaa. Laulaja-kitaristi-säveltäjä-sanoittaja Jouni Mömmö kärsi pahasti skitsofreniasta ja päätti elämänsä oman käden kautta. Elämä on murheen laakso on nimikappale postuumisti julkaisulta albumilta, joka koottiin Mömmön jälkeensä jättämistä sävellyksistä ja sanoituksista. Manan Manan synkkyys ja ahdistavuus ei kaipaa seurakseen pimeitä syysiltoja, vaan toimii myös kauniina kesäpäivänä. Bändi on täsmäase, joka tappaa talossa ja puutarhassa. ”Ei rahani riitä enää edes viskiin/ täytyy tyytyä vain halpaan viiniin/ ja kun viimeiset pennit mä tiskille iskin/ muistan päivää koska viimeksi itkin”

3. Ozzy Osbourne: Let Me Hear Your Scream
Olipa kerran Ozzy, heavyn kummisetä, joka Black Sabbatheineen kietoi ylleen pimeyden ruhtinaan viitan. Sittemmin kaikkine ylä- ja alamäkineen, erottamisineen, soolourineen ja aina realityTVpaskaan sekaatumisen myötä tuo repaleinen viitta tungettiin häränpyllyyn. Kukapa olisi uskonut että lääketieteellisen ihmeen kymmenes studioalbumi sisältäisi yhtään siedettävää raitaa. Minä olin ainakin väärässä. Biisi toimii, kitarat möyrii ja itse Ozzy vaatii kuulla kirkumista paljon ponnekkaammin kuin voisi odottaa 61-vuotiaalta papalta. Vittu, etusormi ja pikkurilli pystyyn. Kennelliiton merkki. Let me hear your Scream!

Viikon 26 / 2010 Soittolista TOP3:

2010-07-02T14:34:01+03:00

Jumalauta, jo toista viikkoa putkeen pukkaa TOP3:sta, mutta syy on liian lämpimän kesän ettei ehdi/jaksa/viitsi laittaa levyjä joka hetki soimaan. Ei vaiskaan. Pesuhelmen täysin oma vika tämä on. Olen laiska.

Lou Reed: Hangin’ ’round

Reedin Transformer –albumi on kanonisoitu rockin klassikkoalbumiksi. Tavallinen tallaaja tunnistaa sieltä Perfect Dayn ja Walk on the Wild Siden kaltaiset hitit. Levyn vihdoin hankittuani, sieltä on velvollisuuteni esitellä rautainen Hangin’ ’round. Loun kitara on hyvässä vireessä ja biisi soundaa ihQ:n popisti.

Paleface: Talonomistaja

Helkkari, kalpeanaama on vaihtanut esityskielen suomeksi ja se toimii. Suomalaisia politiikkoja vedetään kölin ali kerran jos toisenkin. Jos Vanhasen Matilla ei olisi muistin lisäksi kadonneet myös korvat, niin niitä saattaisi kuumottaa. Taustaksi pöllittyä biisiä en tunnistanut, mutta kansanmusiikkiin päin oltiin kallellaan. Asa on saanut haastajan. Ehkä. Katsotaan mitä koko levy tuo tullessaan.

Aknestik: Kesällä ei mennä nukkumaan

Viimeviikkoisen Takalon suvaitsevan soolobiisin myötä tuli etsittyä vanhaa kunnon Aknestikia viidentoista vuoden takaa. Kesällä ei mennä nukkumaan on kesäfiilistely, jossa energiaa riittää vaikka valtakunnan verkkoon ja vain mielikuvituksettomien vanhusten mielestä tämä on naivia .

Viikon 25 / 2010 Soittolista TOP3:

2010-06-24T13:38:01+03:00

Tynkätyöviikon kunniaksi tynkälista ja sekin päivän etuajassa:

1. Jukka Takalo: Jokainen on vähän homo
Miten tällainen helmi on jäänytkään huomaamatta??? Toukokuussa julkaistun HOMO-ep:n nimikobiisi on hyvin tyypillistä vähäeleistä Takaloa, mutta biisissä on enemmän asiaa kuin keskivertouutislähetyksessä! Suosittelen kuuntelemaan esim. artistin nettisivuilta.
2. Herra Ylppö & Ihmiset: Hevimetallia
Tämän vuoden kesäkumibiisin mukaan Paranoidia soitettaessa on käytettävä kortsua. Biisi, kuten moni muukin kumibiisi, on kasattu artistin edellislevyn ylijäämäidean varaan. Tällä kertaa jäädään plussan puolelle, mutta eipä tätä taideta enää ensi vuonna muistaa. Herra Ylppö valistajana onkin kyseenalainen juttu. Mies vetää varmasti paljaalla, silloin kun pystyy!
3. Apulanta: Hiekka
Eilen tuli valittua autoilumusiikiksi Hiekka-levy. Helkutti miten hyvälle kuulostikaan, pitkästä aikaa. Mutta onko siitä jo lähes vuosikymmen tämän ilmestymisestä. Miten aika rientääkään. Muistan hyvin miten levyn julkaisukiertueella Tavastian eturivissä piti varjella silmälaseja hajoamiselta, kunnes keksin piilottaa ne lavalle rekvisiittana olleen naamioverkon alle. Oli hyvin lähellä ettei mikkiständiä korjaamaan rientänyt roudari polkaisut laseja niin sanotusti paskaksi.

Viikon 24 / 2010 Soittolista TOP5:

2010-06-18T14:58:01+03:00

Täältä tulee Pyhät Tepot ja Tepot tuulettavat suomalaista rocktylsyyttä kuin Godzilla Tokion pilvenpiirtäjiä. Aseinaan Tepoilla on nuoruuden into ja uuden aallon punkrock. Soitto kulkee ja meno on röyhkeää kuin eräällä jo kahdesti kuopatulla Levy-yhtiön orkesterilla. Levyn avausbiisissä Muutetaan Lontooseen tunnustellaan suomalaista punk-perimää kolmen vuosikymmenen takaa. Kertoihan jo Ratsian ensimmäinen single tylsistyneistä Lontoon Skideistä. Ja nyt Tepot hakevat saarimaan pääkaupungista vaihtelua ahdasmieliseen synnyinvaltioonsa. Sanoituksista ei saa aikaan yliopistotason tutkielmia, mutta onko välii, hei c’mon... Kappaleet kertovat tytöistä, alkoholista sekä punkkarin elämän ihanuudesta ja kurjuudesta. Mitä nyt välillä juostaan pollareita karkuun. Kiasman Alkolta kisahalliin (ei ole yhtään pitkä matka, jos sen osaa) on kaikessa yksinkertaisuudessa hypnoottinen mantra. Helsinkiä tuntemattomalle biisi vaatii useamman kuuntelukerran avautuakseen (kisahallin päädystä löytyy ns. juoppoputka). Täältä tulee –levyn huippuhetkiin nousee ehdottomasti Punk heräsi henkiin. Jos on joskus ollut villi, nuori tai rakastunut, ei siitä yksinkertaisesti voi olla pitämättä, mutta nostalgiaan ei silti tarvitse sortua. Uuden sukupolven seikkailuista sopii nauttia vilpittömin mielin. Biisin kauniit koskettimet kruunaa koko kakun. Loppulevystä kuuluu muutamia notkahduksia, mutta pääosin Sipe Sontaläjän sävellys- ja sanoituskynä pysyy käsissä. Kokonaisuudessaan kesän raikkain ja päihdyttävin levy! Tepot Rocks!!!

Tsekkaa ainakin nämä biisit:

1. Punk heräsi henkiin
2. Muutetaan Lontooseen
3. Hautausmaan boogie
4. Kiasman Alkolta kisahalliin
5. Katujen kingi

Ja noiden lisäksi kannattaa kuunnella 2 x 45 min vuvuzela-sooloja. ¡Viva Mexico!

Viikon 23 / 2010 Soittolista TOP5:

2010-06-11T15:53:01+03:00

1. Green Day: American Idiot (live)
Ameriikkalaiset miljonääripunkkarit hoitivat alkuviikkoisen keikan hienolla, joskin rutinoineella energialla. Mutta toisaalta, mitä muuta olisi ollutkaan odotettavissa. Amerikan idiootti soikin keikan jälkeisenä päivänä pään sisäisessä soundtrackissa hyvin paljon.
2. Specials: Rat Races
Uuden aallon rytmejä Englannista 30 vuoden takaa. Bändi on minulle täysin uusi tuttavuus (Rat Races löytyi Ashes To Ashesin toisen tuotantokauden soundtrackista), ja toivon ystävyytemme jatkuu. Erittäin tarttuva biisi.
3. YUP: Paha Vaatturi
Kappale ajalta jolloin Yhdistyneet Urbaanit Puoskarit olivat vielä oikeasti nokkelia. YUP:n kokooma-albumi 1990-1992 vietti yhtäjaksoisesti yli 3 viikkoa CD-soittimessani. Löytyisipä nykyään moisia levyjä.
4. Del Shannon: Runaway
Kuka muistaa mainion tv-sarjan Murharyhmä (Crime Story), jossa pääosassa oli Dennis Farina? Sarja kertoi kovaksi keitetyn poliisin pakkomielteestä vangita 50-luvun Vegasissa mellastanut gangsteri. Tunnarina soi Runaway, joka ainakin minut naulitsi telkkarin eteen sarjan molempien tuotantokausien ajaksi.
5. CMX: sateenkaaren pää
Poppia ja kirskuvia kitaroita, aivan kuin vuosi olisi 1994. Yrjänän avatessa suunsa paljastuu, että liikutaan vuosituhannen tällä puolen. CMX on oman ilmoituksen mukaan julkaisemassa levyllisen ”helppoa” pop-musiikkia. Ostaisitko heiltä säkissä sateenkaareen pään?

Viikon 21 / 2010 Soittolista TOP5:

2010-05-28T11:02:01+03:00

Tuli eksyttyä elokuvateatteriin pitkästä aikaa ja leffana Liisa Ihmemaassa 3D. Odotukset oli ristiriitaiset, mutta hassut lasit silmille ja elokuvateatterin pimeyteen. Kaksi tuntia myöhemmin oli pakko todeta, ettei se kolmas ulottuvuus tuonut tarinaan mitään uutta ja ihmeellistä. Pyörä oli keksitty uudelleen. Jo 1920-luvulla tehtiin ensimmäinen 3D-elokuva ja 1950-luku oli niiden kulta-aikaa Creature from the Black Lagoon –rainan ansiosta.

Nyt tuottajat ja ohjaajat kilvan kertovat tekniikan viimein olevan sellaista, että voidaan kertoa kunnon kolmiulotteisia tarinoita. Paskan marjat. Liisa ihmemaassa oli ihan-kiva-pieni-Tim-Burton-satu, jota markkinointikoneisto työntää esille elokuvan uuden aikakauden airuena. Liisa katsoessa aloin miettiä mitkä tehoste-elokuvat ovat olleet oikeasti elokuvaa suurempia kokemuksia, omalla kohdalla. Keksin kolme: Terminator 2 (1991), Matrix (1999) ja Taru sormusten herrasta: Sormuksen ritarit (2001). Kahta ensimmäistä ei kannata alkaa tarkastelemaan juonen ja logiikan riemuvoittoina ja Sormuksen ritareissa oli omat puutteensa (johtuen massiivisesta alkuteoksesta). Liisaa ihmemaassa ei voi laskea tuohon sarjaan. Tehostekohtaukset olivat paikoin hyvinkin suttuiset ja eniten minua kiinnosti ns. reaalimaailmaan sijoittuvat kohtaukset. 3-ulotteisuus hyppi silmille, eikä ollut mikään mauste. Mutta Sex and the City 3D:tä odotellessa. Näe Carrien ja kumppaneiden botox-otsat kolmiulotteisina .

Tulipa hyvä vuodatuksen alku ja minunhan piti kirjoittaa musiikista. Viikon TOP5-lista olkaa hyvät.

Viikate: Humppalaki
Samuli Putro: On elettävä huolella
Kollaa Kestää: Musti, sotakoira
Tehosekotin: Ei enempää blues, ei enempää down (live)
Tehosekoitin: Elvari oli mun faijani (live)

Humppalaki on Eläkeläisten humppa Judas Priest –klassikosta, jossa on eräs rock-historian kovimpia riffejä. Kontrasti tekstin ja sävelen välissä on hervoton. Käännetty teksti kertoo lavatanssimisen vaikeudesta liikaa viinaa päässä. Viikate päätti kääntää humppabiisin rock-poljennoksi. Hei hei hei, järki lähtee… Vitsi väljähtyy jo biisin ekassa kolmanneksessa, mutta soitto on helvetin tiukkaa!

On elettävä puolella on Putron vuoden takaisen levyn parhaimmistoa, kirpeä kupletti elämästä ja siitä nauttimisesta niin myötä- kuin vastamäessä. Ja mä kun luulin Anssi Kelalla olevan yksinoikeus tällaisiin episodi-biiseihin.

Kollaa Kestää!!! Yli 30-vuotta vanha punk-klassikko puolustaa yhä paikkaansa. Combat Rockin uusintavinyylipainos on vuoden kulttuuritekoja. Piste.

Tehosekoittimen comeback tuli ja meni. Jälkeen jäi kelvollinen live-levy. Pojilla vaikutti olevan hauskaa lavalla. Erikoista on kuinka parhaiten toimii hieman oudoimmat biisit, eikä hitit.

Ensi viikolla Pesuhelmen Levykellari vetää henkeä, lomalla kun ei kuunnella musiikkia. Vain lintujen laulua ja chiantilaisen viinipullon pulputusta.

Voikaa hyvin

PESUHELMI

P.s. Kolmiulotteisista leffoista on vielä sanottava se, että eräs elokuvateollisuuden haara odottaa varmasti 3D-tekniikan halpenemista. Silloin syntyy varmasti hyvinkin erikoisia ja silmille hyppiviä teoksia ja kansa jonottaa teattereihin. Tämä alahan on tietty porno.

Viikon 20 / 2010 Soittolista TOP5:

2010-05-21T15:21:01+03:00

Tässä on nautittu viikon verran hyvistä keleistä, kylmistä kaljoista ja tietty loistavasta musiikista. MP3-soittimen sisältö meni lähes kokonaan vaihtoon, mikä osoittautui briljantiksi teoksi. Kuka nyt niitä samoja vanhoja paskoja biisejä jaksaa viikosta toiseen kuunnella. Ja samalla tuli todistetuksi vanha totuus, että paska on paskaa vaikka voissa paistaisi. Jotkut levytetyt kappaleet eivät ole yksinkertaisesti tarkoitettu ihmiskorvien kuultaviksi. Mutta tässä lista:

1. Marco Hietala: Nahkatakkinen tyttö
Tämä karvaturpa ehtii vierailla projektissa jos toisessakin. Yleensä vielä hyvällä osumatarkkuudella, kuten tässä Dingon tribuuttilevyllä. Dingo ei ole minulle mikään suurin suosikki, enkä tiedä miten perusteltu tällainen on. Leevi & the Leavingsien tribuutti myi riittävästi, että jatkoa oli pukattava markkinoille. Marco vetää jälleen kovaa korkealta ja taustat möyrii ammattitaidolla. Ymmärrän kyllä miksi teinit ovat huudattaneet originaaliversiota veitsi ranteella.
2. Children of Bodom: Lookin out of my back door
Ihan hervoton kesäbiisi. Hauska, muttei naurettava. Sopivasti rankkuutta, mutta CCR:ää kunnioittava. Hillbilly+banjo –meiningistä tulee helvetisti plussaa.
3. Belle & Sebastian: Blues are still blue
Sympaattista indie-poppia Skotlannista. Blues on kertomus itsepalvelupesuloista ja ehkäpä jopa rakkaudesta. Piristää kuin kylmä kalja kuumana kesäpäivänä. Yhtye olisi tulossa keikalle heinäkuussa Tavastialle. Liput vaan meni ohi suun. Harmitti hetken, mutta the blues are still blue
4. Kauko Röyhkä & Riku Mattila: Kaikki menee hyvin kun olet nuori
Herra Mattilan kitarat ovat vireessä ja herra Röyhkän ironia jaksaa myhäilyttää. Kaikki menee hyvin kun olet nuori, tytöt hymyilee ja kesä jatkuu ikuisesti. Bussin perällä juodaan kaljaa ja välillä riidellään.
5. Ruoska: Herraa hyvää kiittäkää
”Juvan Rammsteinin” Herran rienausbiisi. Pöhköt lyriikat ja tiukka industrial-poljento. Kevyempää kuitenkin kuin asenneveljensä Turmion Kätilöt. Ihmeellisesti kuulostaa hetkittäin myös Prodigylle. Mikä ei ole huono asia.

Stop the press! Manboy ilmoittaa levynsä viivästyvän studiossa sattuneen vesivahingon takia. Onkohan joku pojista päättänyt niin sanotusti heittää hieman vettä kovalevyn päälle vai osoittautuuko tämä Maj Karman jalanjäljissä mediaseksikkääksi mediahuijaukseksi??? Ensi viikkoon, rakkaat lukijat!
(tiedän että teitä on enemmän kuin yksi).